Search results

Your search found 1 item
Home  / Search Results
Author(s): Larsson, Julia
Date: 2014
Abstract: Tavoitteet. Suomessa asuu pieni juutalainen vähemmistö, jonka olemassaoloa on jo pitkään uhannut ennen kaikkea sen jäsenten voimakas assimiloituminen. Suomen juutalaiset nuoret aikuiset, jotka melkein poikkeuksetta elävät seka-avioliitoissa, ovat seuraavan juutalaisen sukupolven kasvattajia. Siksi tässä tutkimuksessa pyritään ymmärtämään ja kuulemaan juuri näiden nuorten aikuisten käsityksiä juutalaisuudestaan ja kaksoisidentiteetistään. Toisin sanoen tutkimuksen avulla halutaan saada selville, mitä juutalaisuus merkitsee heille, jotka jatkavat juutalaisen vähemmistön perintöä. Maamme juutalaisten tapoja ja asenteita on aikaisemmin tutkinut Lundgren (2002) sekä Ruotsissa ja Tanskassa Dencik (1993, 2002). Työllä pyritään myös jatkamaan maassamme alkanutta keskustelua vähemmistöjen identiteettineuvotteluista ( Kuusisto 2011, Klingenberg 2014, Rissanen 2014). Menetelmät. Tämä laadullinen monitapaustutkimus toteutettiin lähettämällä kysely postitse kaikille 137 vuosina 1976-1986 syntyneille Helsingin juutalaisen seurakunnan jäsenille. Kyselyyn vastasi 28 nuorta aikuista. Juutalaisuuden merkitystä Suomen juutalaisille nuorille aikuisille tutkittiin laadullisin keinoin, induktiivisella lähestymistavalla, joskin teoriaohjaavalla tutkimusotteella. Kaksoisidentiteettiä ja siten vastaajien akkulturaatioasenteita lähestyttiin Dencikin (1993) diasporajuutalaisen identiteettiä kuvaavan mallin avulla. Tulokset ja johtopäätökset. Aineistolähtöisen sisällönanalyysin avulla selvisi, että juutalaisuus merkitsi vastaaajille ennen kaikkea Dencikin (1993) mallin Juutalaisuutta kokemuksien ja elämyksien tulkitsijana sekä yhteenkuuluvuutta kansaan. Tähän juutalaisuuden osa-alueeseen liittyi vastaajien itsensä sanoittamana juutalaisuuden kokeminen saamisena ja antamisena, elämäntapana sekä voimakkaana yhteenkuuluvuuden tunteena muihin juutalaisiin. Kaksoisidentiteetti puolestaan näyttäytyi tasapainoisena kokonaisuutena, jossa ollaan ennen kaikkea suomenjuutalaisia, toisin sanoen, vastaajat kokivat olevansa ensisijaisesti juutalaisia, joiden kotimaa on Suomi.